Menneitä uutisia ja kuulumisia.
Nitan tekemisistä vuosilta 2006 -2007 voi lukea klikkaamalla
tästä ( blogi avautuu uuteen ikkunaan)
Uutisia vuodelta 2008
4.7.2008 Oilin poismenoa ei voi vielä ymmärtää täysin, mutta kai niin oli tarkoitettu... elämä kuitenkin jatkuu ja Nitan kanssa jatketaan sitä, eihän tässä muutakaan voi. Nita kävi luonnetestissä 28.6.2008 Imatralla. Oli mielenkiintoinen tapahtuma, ja saimme tietää mikä Nita on oikein neitejään.
26.6.2008 Oili on poissa.....Oili nukahti ikuiseen uneen tänään klo 9.30. Elvytys ei auttanut pelastamaan pientä. Nyt Oilin on hyvä olla...suru on suuri...
22.6.2008 Oili on ollut meillä nyt viikon. Hienosti tyttö on kotiutunut. Oililla on alakerrassa oma pikku tarhansa, jossa se viettää turvallisesti yön. Neiti onkin oppinut nukkumaan siellä oikein hyvin. Oikeastaan vain toisena yönään se itkeskeli, mutta sen jälkeen, se vetelee koko yön unia. Minna on kyllä nukkunut myös alakerrassa, joten hän voi viedä Oilin ulos heti herättyään. Eipä ole monia pisuja ja kakkoja sisälle tullut, paras aika ottaa pentu onkin näin kesällä. Oili on näyttänyt, että hänessa asuu kuin asuukin pieni snautseri. Omaa tahtoa löytyy. Oili on myös rohkea, kaikkien kaveri. Oikea pusutyttö! Yhteiselo Nitan kanssa sujuu, voi sitä riemua kun ne molemmat pääsevät nurmelle juoksemaan. Toinen jahtaa toista, Oili härnää Nitaa, tarttuu sitä parrasta, murisee siskolleen. Nita tietenkin innostuu leikkimään ja osaa taklata Oilin käyttämällä hartioitaan. Mutta sekös vaan villitsee Oilia lisää. Nita on mustasukkainen kuitenkin ja se tulee esille niin että se korottaa ääntään. Mutta kyllä Nita vaistoaa, että Oili on vielä pentunen ja pienempi. Oilin kanssa olemme kävelleet jo pieniä remmilenkkejä, aika hienosti se osaakin. Eilen punnittiin tyttönen ja painoa oli n. 2 kg 350 g, edellisen kerran Oili oli punnittu kaksi viikkoa sitten ja silloin painoa oli 1 kg 760g. Ruoka maistuu hyvin ja vielä tietysti paljon nukutaan päivällä.
17.6.2008 Viime lauantaina Oili-sisko sitten haettiin vihdoinkin kotiin. Kotimatkalla Oili-tyttö kylläkin itki lähes koko matkan, vain 25 km ennen kotia, se rauhoittui koppaansa nukkumaan. Kotipihalla annoimme Nitan ensin purkaa oman jälleennäkemisen riemunsa ja sitten se sai tutustua tulokkaaseen. Koppa oli nurmikolla, Nita kiersi sitä uteliaana. Arvatkaapa mitä Oili teki? Se haukkui ja murisi oikein tosissaan. Varovaisesti se tuli ulos kopasta, Nita kävi sen haistamassa ja siinä se oli. Ei mitään dramaattista kohtaamista ollenkaan, Nita vaan varmaan ajatteli että mikähän tuokin on. Siinä pihalla olessa Nita kyllä tarkkaili Oilia, mutta oikeastaan sen olemus viestitti välinpitämättömyyttä ja ehkä vähän todellakin sellaista ylenkatsomista. Sisällä Nitan välinpitämättömyys jatkui, mutta kun Oili tietenkin halusi tutkia paikkoja, Nitasta se ei ollutkaan sopivaa. Se sai nopeita ärinäspurtteja Oilia kohti. Onneksi Oili ei ole kovinkaan arka pentu, joten ei se pahemmin pelästynyt niitä. Pikkuisia remmilenkkejäkin ollaan kokeiltu. Oili onkin hihnassa kuin kotonaan, se ei rieku eikä hypi vaan taapertaa kuin vanha tekijä. Se on kovin utelias seuraamaan Nitaa ja tässä isosisko näyttääkin hyvää esimerkkiä siinä. Myös leikkiminen ulkona on Nitan kanssa alkanut, Oili jopa haastaa siskoaan! On oikein ihana seurata kuinka ne juoksevat peräkkäin nurmikolla. Uskon että Oili ja Nita ystävystyvät nopeasti ja niistä alkaa olla seuraa toisilleen. Sunnuntaina pyörähdettiin Nitan kanssa Kotkan KV-näyttelyssä, tulos sama kuin kahdessa edellisessä. Oli kiva näyttelypäivä, vaikka aamulla satoikin kaatamalla. Onneksi sade lakkasi ennen varsinaista esiintymistä. Oli kiva seurata muita luokkia ja varsinkin sattuneesta syystä mustien kääpiösnautsereiden esiintymiset kiinnostivat kovasti. Kotkassa asustaa myöskin Oilin "pikkuserkku", komea Onni alias Raven's Tot Desert Eagle, joka myös otti osaa näyttelyyn.
11.6.2008 Iitin ryhmänäyttelyn jälkeen Nita esiintyi Haminan KV-näyttelyssä ja SNA-PI-rotujen pääerikoisnäyttelyssä Klaukkalassa. Näyttelyarvostelut voit lukea "Näyttelyt" -alasivulta. Vielä on edessä Kotkan KV-näyttely ensi sunnuntaina. Suurempaa menestystä ei ole tullut, mutta sehän ei olekkaan tärkein asia, vaan viettää mukava päivä samanhenkisten ihmisten seurassa ja tavata tuttuja. Tokoharkoissa on käyty, pikkuhiljaa alkaa Nitan tottelevaisuus olla jo aika hanskassa, mutta malttia vielä puuttuu. Saimme tietää, että Nita pääsee parin viikon päästä luonnetestiin. Sitten nähdään mitä tyttö on oikein neitiään! Oili-sisko (Raven's Tot Eyes On Me) on kovasti kasvanut Esterin hellässä huomassa ja ihan pian saapuu sulostuttamaan meitä. On sitä odotettukin! Saa nähdä miten isosisko-Nita ottaa tulokkaan vastaan. Kuvia Oili-siskosta löytyy Raven's Tot-kennelin sivuilta: www.ravenstot.com Kiitos Nadja, että annat meille mahdollisuuden tähän ihanan pikkuisen partasuun tulevaisuuteen!

Oili 5 viikkoa

Oili 7 viikkoa
15.5.2008 Tänään kävimme Nitan kanssa Valkealassa näyttelytrimmissä, koska lauantaina se osallistuu Iitin ryhmänäyttelyyn. Täytyy myöntää, että tytöstä kuoriutui kaunotar! Kiitos Kikko! Etusivulla on kuva heti trimmin jälkeen. Harjoituksissa on käyty ja ulkoiltu paljon. Odottavan aika on pitkä....Nitalle on tulossa "pikkusisko", mustikkainen Raven's Tot-kennelistä. Pentuset ovat ensi lauantaina 4-viikkoisia. Nämä sivut sitten uusiutuvat, kun pikkuinen kotiutuu.
1.5.2008 Ihanaa, toukokuu on alkanut! Tänään vietettiin Vapun päivää Imatralla KAASU:n perinteiseksi muodostuneissa mätsäreissä. Oli ihan kesäinen ilma ja suorastaan kuuma. Nita osallistui kahteen luokkaan. Koko päivä siellä meni kun sitten vielä autoimme järjestelyissä. Tiistaina Nita edusti hienosti mätsärissä Elimäellä seurakoiria ollen BIS4, muut sijoittuneet koirat olivat kaikki isojen luokista ja vielä metsästyskoiria. Juoksuaika on ohitse ja voidaan osallistua treeneihin.
13.4. 08 Tänään olimme mätsärissä Kotkan Saksalassa. Kehissä liikkuminen oli kuin suossa rämpimistä, mutta Nita näytti, että ei paljon haittaa menoa! Tulos oli erittäin hyvä, BIS-kehässä piipahdettiin! Nitalla alkoi juoksuaika, oikeastaan hyvä asia, koska se ei sitten ainakaan oikeissa kehissä ole vaivana.
12.4.08 Mätsärikausi on alkanut ihan kivoissa merkeissä, tänään sijoittauduttiin Valkealassa ihan mukavasti. Tarkemman tuloksen voit lukea mätsäreiden omilta alasivuiltaan. Nita taitaa olla jollain tapaa allerginen, kun kaluaa jalkojaan. Nyt kokeillaan dieettiä, nauta ja viljat ovat kiellettyjen listalla. Katsotaan josko kutina jaloissa vähenisi.
9.4.08 Nita on vihdoinkin trimmattu! Pääsiäislauantaina nypittiin ja sunnuntaina 30.3 trimmauskurssilla viimeisteltiin. Nyt sitten odotellaan uuden ja ehomman turkin kasvua, että päästään kesän näytelmiin ja kaikkeen muuhunkin toimintaan ihan oikean pikku nausterin näköisenä.
UUTISIA vuodelta 2007
29.9.2007 Nita Rengon Sna-Pi erkkarissa NUO EH NUO1
15.9.2007 Nita voitti taas juoksukilpailun! Tällä kertaa paikkana oli Parikkalan Oromylly ja siellä järjestetty koiratapahtuma. Nitan aika oli 5.68, kun toiseksi tulleella valkoisella Sissi-käppänällä aika oli 5.86
8.9.2007 Nita voitti Kääpiösnautserikerhon järjestämässä harrastepäivässä juoksukilpailun yhdessä Stellan kanssa Helsingin Tuomarinkartanossa ajalla 5.75.16.6.2007 Nita Kotka KV näyttelyssä JUN EH JUK1
27.5.2007 Nita Virojoen mätsärissä SIN1 ja BIS2
3.5.2007 Nita Turengin ryhmänäyttelyssä JUN ERI JUK2
12.5.2007 Nita Haminan näyttelyssä JUN EH JUK1
28.4.2007 Nita Lahden KV näyttelyssä JUN ERI JUK1 
9.4.2007 Nita Lappeerannan näyttelyssä JUN H
Näyttelyarvostelut voi lukea klikkaamalla tästä
Linkitykseen voit käyttää tätä banneriani